Jotenkin ei huvita kirjottaa mitään promotekstejä, eikä kuitenkaan kaikkea merkittävää informaatiota kannata paljastaa vielä tässä vaiheessa, niin tää nyt on vähän tämmöstä paskanjauhamista taas. Mutta onneks voin myöhemmin dellaa nää jurriset horinat ja joku mediatoimisto voi muotoilla tän uusiks.

Lähetään nyt siitä, että oma naama vituttaa. Vasta nyt? Ei, kyl mä oon aina ollu ärsyttävä, mutta nyt se tulee vastaan niin monessa paikassa, niin magnituudi on bulimpi. Olenhan, kuten Futis Forumin sanoin ”pahimman luokan huomiohuora”, joten oma syy. Tavallaan sitä haluis vaan kaivautua jonnekin luolaan ja lopettaa kaikki, mutta se ei oo sit kuitenkaan niin yksinkertasta. Jollain pitää elää ja tää on kuitenki enemmän mitä haluun tehä, ku mikään muu mitä oon keksiny. Ja sit vaikka biisejä vois tehdä paljon vähemmällä esillä olemisella, niin siinäkin on hankaluutensa, koska 1) kun musaa on tehty, sille on kiva saada kuuntelijoita ja vaikka huomio ja suosio ei oo läheskään sama asia, niin jos ihmiset ei tiedä kuka tää ihminen on ja että jotain musaa on tullu ulos, niin ei ne sitä löydä ja 2) musta on aina paljon helpompi ja kivempi sanoa joo, ku kysytään johonkin ja oon utelias menemään esim. johonkin BB-taloon käymään, vaikka se ei ois mitenkään mun profiilin kannalta järkevää promootiota. Mun mielestä se on hauskaa, enkä tekis sitä jos ei olis, usko pois. Ehkä mä jotenki kierosti tavallaan pyrin siihen, että ihmiset kyllästyis muhun yhtä paljon ku mä itseeni, niin sit ois _vapaa_, hahahahha.

Tää levy, siis MIKKO, joka on nimenomaan CD, on osa sitä samaa kyllääntymistä. Kaikkein kuluttavinta on esittäminen. Tai oikeestaan kaikkein hauskinta on esittäminen, jos saa esittää semmosta hahmoa ku haluis, mutta ne on usein vähän (ei niinkään kovin paljon) epäsopivia ja siitä tulee semmosta ahdistusta, että on väärässä paikassa. Ei niitä muiden odotuksia tietenkään pitäis ajatella, mutta ne välittyy jotenki itestään ilmapiiristä yms., enkä oo tarpeeks psykopaatti tai itsevarma, että se ei vaikuttais mun olemiseen. En tiedä onks se aina koskenu myös musiikkia, mutta tuntuu, että nykyään sen musiikinkin pitäis olla jonkunlaista, että se ois oikeanlaista. Ehkä se ei oo aina koskenu mua, koska niin harvaa on kiinnostanu, mutta mun oma kokemus on se, että joutuu selittelee asioita. Mä oon tosi väsyny semmoseen. Ja tää yllä esitetty ristiriita on se, josta tää levy syntyi. Tavallaan halusta ja halutttomuudesta, innosta ja innottumuudesta, tarpeesta tehä ja olla tekemättä. Mä nyt sit tein semmosia biisejä ku tuli mieleen ja ne hävettää ja ärsyttää mua, mutta samalla oon niistä tosi ylpee, koska tein vain ja ainoastaan mitä huvitti. En tiedä onks tää semmonen ohimenevä psykoosi, että vuoden päästä en haluu esittää tai kuulla näitä biisejä enää koskaan, vai onks tää mun paras levy ikinä, enkä tee enää koskaan mitään uutta tän jälkeen. Mä en rehellisesti tiedä, eikä tää oo mitään markkinointipuhetta, mut eiks se oo ihan hyvä, ettei tiedä kaikkea?

Sen verran opportunisti mä oon (tai no, oon vähän enemmänkin, mutta silleen aika avoimen rehellisesti) että halusin albumin julkasun ens vuodelle. Oikeestaan ens vuosikymmenelle. Koska vaikka aika on vaan numeroita, niin siinä missä vaikka levyn nimi tai kansikuva, myös julkaisuhetki vaikuttaa siihen musaan jotenkin. Mä halusin, että tää alottaa jonkun uuden, ennemmin, ku lopettaa jonkun jo 9,5 vuotta jauhetun perioodin. Et vaikka sitten jos tää levy veis viimesetkin kunnioituksen rippeet mun artistiutta ja ihmisyyttä kohtaan ja tosiaan muuttaisin sinne luolaan, niin se ois sit jotenki selvää, että 2020-luvulla todellisuus paljastui ja miten me saatettiinkaan olla niin vitun naiiveja vielä 31.12.2019 klo 23:59.

Mä en tee sitä tätä pateettisuuttani, mut mä en vaan jaksa välittää. Mä en vaan niinku fyysisesti jaksa, koska niitä sanattomia ja sanallistettuja odotuksia on niin paljon, enkä halua alkaa valikoimaan, että mitkä niistä on semmosia mitä pitäis (kannattais, olisi moraalisesti oikein) täyttää ja mitkä ei. Mä en oo vastaus yhteenkään kysymykseen, enkä todellakaan millään tavalla esimerkillinen ihminen, joten en pysty semmosta esittämään. Enkä sit toisaalta jaksa sitä alleviivata jatkuvasti vetämällä jotain kapinallisperformanssia, koska se on yhtälailla kuluttavaa. Ja tässä kohtaa lukija / kuulija / terapeutti / baarimikko tai joku muu hahmo keksii päästään sen lauseen: ”no ehkä sun pitäis…” ja sit kesken viisastelun ne tajuaa, että just tolla ne on osa sitä ongelmaa. Paljon on hyviä neuvoja tullu ihmisiltä, että miten pitäis elää, mutta ei niistä mikään oo sopinu siihen mun tilanteeseen, koska eihän se tilanne oo koskaan se, miltä se ulkopuolisen silmään näyttää. Tässä kohtaa myös tulee itsellekin se reaktio, että ”voi pikkuinen, kun sinä et ole niin tärkeä, että ketään ylipäätään kiinnostaisi joku sinun olemisen tapasi. Olet vain hemmoteltu narsisti, jonka elämä pyörii niin paljon oman navan ympärillä, että teet jokaisesta tyhjyydestä ongelman”. No siks mä oon päätyny semmoseen keskustelun muotoon, että mä julkasen 14:n biisin monologeja ja joku kommentoi niitä ja mä vastaan yläpeukku.

Eli siis, mun toistaseks vika CD tulee 3.1.2020 ja sillä on 38 tekijää, syystä että se on mun ”onnenluku” (syntymäpäivä 28+10, nimipäivä 29+9, pelinumero jne.) ja tänhetkinen ikäkin. Kukaan ei sanonu missään kohtaa, että mihin suuntaan pitäis tän kanssa lähteä, eikä kukaan oo tainnu vieläkään kuulla kaikkia biisejä, vaan ne on tehty eri paikoissa ja erilaisina päivinä. Oon tehny tän levyn tavallaan mulle itelleni syntymäpäivälahjaksi ja nyt mä voin kuunnella sitä tän loppuvuoden ilman teidän paskoja mielipiteitä ja sit luopua siitä. Vilpitön kiitos kaikille erilaisille superosaajille, jotka teitte mun visioista totta tuomalla oman panoksenne tähän soppaan, mä en olis musaa ilman teitä. Onneks olkoon vitun paska, sä sait mitä halusit, etkä silti varmaan oo koskaan tyytyväinen.