Omakuva Radio Helsingin ilmoitustaululla. Viimeistä kertaa vieraana Sanoma-talossa.

Tulevaisuutta on usein vaikea ennustaa, eikä ole helppoa arvioida mikä biisi tulee lähtemään isommin ja mikä ei. Kuitenkin Seksikkäin Jäbä, siitä huolimatta, että se ei koskaan ole omiin lemppareihin kuulunut, oli välittömästi niin tarttuvan oloinen, että osattiin odottaa vuodesta kiireistä. Ja niinhän siinä kävi, että siitä tuli siihen asti suurin biisi, ja käytännössä meidän kuppikunnan ensimmäinen crossover-hitti, joka olisi rikkonut jo digikultarajan, jos olisi vain julkaistu päivää myöhemmin 1.1.2013.

Tefloneita on stailannut vuodesta 2013 Janic Leino, joka puki meidät UMK:ssa esitettyyn livespektaakkeliin kolmeksi seikkailijaksi.

Valkoisten dyynien ratsastajat oli teknisesti Johanna Kustannuksen tilaus Yellowmic-tuotantoyhtiöltä. Eli vaikka solmittiin ihan perus artistidiili (eikä esim. lisenssidiili), niin käytännössä se tarkoitti sitä, että me laskutettiin tuotantobudjetti sieltä, ja tehtiin sillä vähän mitä sattui huvittamaan. Päätimme siis itse kaikki alihankkijat, kuten kannen kuvan piirtäneen Vilungin nro. 3000, videoiden ohjaajat: Poimunopeus – Ezra Gould ja Aleksi Kipahti, Toukasta Eroon – Jukka Metsäaho ja Kim Koponen sekä tuottajat: DJPP, Sakke, Bleakk, Palmroth ja Musa-Jusa.

Kuitenkin Seksikkäin Jäbä muutti vähän asetelmaa. Biisille tehtiin oma erillinen budjettinsa, josta kustannettiin toistaiseksi kalleimmaksi muodostunut video ja promokuvat, jotka otti Aki Roukala. Meille kun pönötys ei ole luontaista, niin meidän tarjoamat kuvat eivät olleet promokäyttöön tarpeeksi edustavia. Päätettiin kokeilla päinvastaista lähestymistapaa, ja viedä pönötys överiksi. Roukala ehdotti että otetaan stylisti Janic Leino mukaan.

Foliopää promokuva ei riittänyt levy-yhtiölle, ja hyvä niin.

Seksikkäin Jäbä ei ollut kuitenkaan liian iso hitti verrattuna bändin kokoon, eikä siten käynyt pelättyä Kymppilinja-kohtaloa, että yksi biisi olisi isompi kuin kaikki muut yhteensä. Keikan hinta oli tammikuun loppuun mennessä tuplaantunut, mutta siihen pystyttiin vastaamaan yleisömäärillä myös vielä syksyn puolellakin. Keikkojen määrä oli itsellä myös ensimmäistä kertaa yli sata, tarkalleen 111.

Teflon-ilmiö näkyi myös Time Out-käsimerkin onnistuneena varastamisena omaan käyttöön. Kun facebook täyttyi kesällä eri artistien toistaan suuremmista yleisökuvista, niin oli kiva erottua joukosta T-merellä, joka korosti lahkolaisvaikutelmaa.

T-ilmiö levisi muusikkopiireissä kulovalkean tavoin. Yllä lahkoon liittyvät todistettavasti Chisu, Karri Koira, Rohtori Laine, Paperi T, Mikael Gabriel, Stepa, Tommishock, Yona ja Anna Puu. (Vai riittiköhän Tommilla sittenkään motoriikka?)

Alunperin Ruger Haueriin värvätty, ja siitä Tefloneihin ja Kultabassokerhoon infektoitunut Dj Sir Jake oli itselle se yleisin huonekaveri vuodesta 2010 saakka. Kuitenkin keikkailevan yhtyeen näkykulmasta Kultabassokerhon paskaakin paskempi lähetysaika lauantai-iltapäivässä ajoi ensin Rugerit ja myöhemmin Teflonit etsimään aluksi vara-pyöräyttäjät, sillä Jake oli ilmoittanut, että radio menee liven edelle. Sitten keikkojen lisääntyessä ja ajan kuluessa, kasvoi Filip “Dj Q-Soul” Michelsson osaksi Rugeria, samoin kuin Miikka “Kide” “Dj Berlin” Kiiski osaksi Teflonia. Kesällä 2013 oli Sir Jarkko “Jake” Strömberg viimeistä kertaa pyörittämässä rattia, kun itse istuin pelkääjän paikalla.

Jake yrittää tehdä Paperi T:n mustasukkaiseksi pussaamalla tämän pikkusiskoa.

Vuosi oli määrällisesti rikkain keikkojen lisäksi myös julkaisujen osalta. Ruger Hauer teki Erectukselle ikäänkuin sisarlevyn, jonka kansikin jatkaa samaa sarjaa, joka perustuu Eero Johanneksen kehittämään pikselöintitekniikkaan. Ukrainassa pikselöityminen on hienojakoisempaa ja epäsäännöllisempää, joka kuvaa levyn vaikeutta edeltäjäänsä verrattuna. Levy on läpikotaisin Kalifornia-Keken tuottama, joka vietti useamman kuukauden Afrikassa, tuottaen näitä kappaleita päässään, toteuttaakseen ne koti-Suomessa erinäisillä laitteilla. Kolmannessa osassa Ruger Hauer niminen kertojahahmo kohtaa maailmanlopun, joka masensi häntä jo SSS:llä, ja jonka hän Erectuksella hysteerisen naurun säestämänä hyväksyi. Haastavasta tematiikasta, kokeellisesta äänimaailmasta ja sitä seuranneesta suoraviivaisemman yleisön vieraantumisesta huolimatta on tämä episodi on keskeinen koko saagan kannalta, sillä se antaa selityksen sille, miksi ylipäätään kyseisen minä-hahmon pohdinnat maailmasta ovat merkityksellisiä: Ruger Hauer on apokalypsin ainoa eloonjäänyt.

DJ Berlin on ollut pian kaksi vuotta kiinteä osa Teflonien entouragea.

Surullisten semi-fiktiivisten semi-hahmojen sarjaa jatkoi Steve iVander, jonka levy Olen Musta, sai ihan uudenlaista huomiota sen sisältämästä samplesta. Olin jotenkin pitänyt aina selviöna, että joskus Hugen kanssa tehdään levy yhdessä, vaikkei siitä ollut koskaan ollut puhetta. Yhdistävänä tekijänä meillä on aina ollut se, että materiaalia syntyy vaivattomasti, eikä sen kanssa arvota kovin paljoa, vaan laitetaan ulos se mikä valmiiksi saadaan. En edes tarkkaan muista miten ajatus tuli pöydälle, mutta neljän session jälkeen levy oli nauhoitettu. “Yhtyeen” nimi tuli kuvioihin vasta loppumetreillä, eikä tosiaan ollut tarkoituskaan luoda mitään monitasoista saagaa tuon “hahmon” ympärille, ainoastaan rajata jotenkin sitä kulmaa mistä puhutaan ja mihin sävyyn. Iso teema oli nykyihmisen pinnallisuus ja sisällöttömyys sekä sen aiheuttama apatia ja internet-larppaus, jota tarkasteltiin suomiräppärin näkökulmasta.

Katukuvassa alkoi näkyä Free Steve paitoja, kuin Tommy Hilfiger alushousujen kuminauhoja 90-luvun Brooklynissä.

Poppers-biisissä, joka valikoitui levyn ensimmäiseksi sinkuksi oli käytetty internetin kätköistä löytynyttä audiopätkää, jossa nuoret tytöt dokaavat ja puhuvat rumia. Itse olen niin IRL-jäbä, etten ollut kyseiseen pätkään ennen törmännyt, enkä siten tajunnut sen olevan kuuma peruna. Kuitenkin heti julkaisun jälkeen saimme virallisen sävyisen yhteydenoton Aki Peltokoskelta, joka ilmoitti, että kyseinen pätkä on laittomasti lainattu alkuperäisteoksesta Äm-irk, jonka oikeudet omistaa Retu Liikanen. Edelleenkään en ole täysin perillä miksi asia oli heille niin arka, ja kaikenlaisia huhuja on liikkunut miesten omista jauhoista ja niiden puhtaudesta, eikä epäilyjä ainakaan lieventänyt se, että vaatimukset esitettiin pitkien muka-virallisten mailien kautta. Niissä mainittiin useaan otteeseen kuinka heidän videonsa on maailmanlaajuinen menestys miljoonilla katselukerroillaan, ja kuinka me “Cola-Ollin sijaan varastammekin Michael Jacksonilta ja nyt kakka osui tuulettimeen”. Aki myös ihmettelee, miten “Pyhimys-nimellä toiminut Mikko Kuoppala on voinut vuodesta 2004 asti käyttää laittomia sampleja biiseissään jäämättä siitä kiinni?”. No, olen kävellyt punaisia päin jo ekaluokkalaisesta, eikä siitäkään ole kukaan jaksanut mitään oikeusjuttua alkaa nostamaan. Kiva kuitenkin, että näin Aki ja Retu tekivät pyyttetöntä promotyötä julkaisulle, jonka ensipainoksesta tuli näin keräilyharvinaisuus, kun osa levyistä oli mennyt jo jälleenmyyjille, vaikka heidän vaatimustensa vuoksi tuhansia levyjä murskattiin ja tehtiin uusi painos ilman tuota maailmankuulua samplea.

Mikko ja Anni eivät välitä rationaalisista julkaisupäivistä, ja ovat tuoneet vinyylisinkkunsa YleX:n ensisoittoon keskellä kesää.

Olen tottunut tekemään projektit sillä tavalla, että kukin valitsee itse sen oman sitoutumisensa asteen. En halua tavallaan ostaa keneltäkään palveluita, ja siksi tuottajina, videon tekijöinä tai soittajina ei ole koskaan ollut niitä kiireisimpiä, kalleimpia ja nimekkäimpiä tekijöitä, vaan niitä, jotka jakavat saman innostuksen ja haluavat omista lähtökohdistaan tuoda luovan panoksensa projektiin. Tämä siksi, että itselle kaikkein tärkeintä omassa ilmaisussa ei ole menestys, vaan mielessä olevan vision tekeminen olevaksi, ja sitä prosessia kaupalliset tai trendien mukaiset näkemykset johtavat harhaan.

Tuottaja ihan omalla sekavuustasollaan.

Siitä lähtien, kun Medium-albumia alettiin tekemään, toivoin, että porukasta olisi kasvanut demokraattinen yhtye, jolle olisi muodostunut oma eetos ja historiansa ajan kuluessa, kuten on käynyt Rugereille ja Tefloneille. Jotain, mikä on enemmän kuin osiensa summa. Kaikki näytti todella lupaavalta vielä levyn julkaisuun asti, jonka jälkeen lähdettiin materiaalia juurruttamaan ruohonjuuritasolle, yhtyeen ottaessa myöskin Medium-nimen käyttöön. Kuitenkaan kovin massiivisia keikkoja ei tullut, eikä julkkarikiertueen jälkeen alkanut pyyntöjä orgaanisesti satelemaan. Pikkuhiljaa alkoi porukka rakoilla, ja soittajat hakeutuivat ehkä heille tutumpaan sessio- tai keikkamuusikkostatukseen, ja me oltiin jälleen Annin kanssa enemmän tai vähemmän kahdestaan miettimässä kokoonpanon tulevaisuutta. En kuitenkaan halunnut jatkaa samalla kaavalla, koska mielessä ei sillä hetkellä ollut sellaista kutinaa omasta soololevystä, joka Medium oli kaikesta huolimatta ollut. Alettiin tekemään bändinä biisejä, joista kaksi ensimmäistä julkaistiin 7″-sinkkuna Ukko ja Herneet, joka on oman soolourani ylinukutuin julkaisu. Näiden biisien loppuun saattamisessa rumpali Jooel Laakkonen otti aiempaa enemmän roolia, ja toteutettiinkin 2014 kesälle kaavaillun seiskan biiseistä Pakofantasia ja Kammiovärinää (joka oli aiemmin pudonnut 2011 “keltaiselta levyltä”) demoversiot bändiä varten. Jotenkin kuitenkaan en kokenut niitä tarpeeksi vahvoiksi, osin Ukko ja Herneet seiskan vastaanoton vuoksi, eikä niitä koskaan julkaistu. Siinä vaiheessa kun kykenin lopulliseen hyllytyspäätökseen, oli edellisistä yhteisistä treeneistä kulunut jo yli kaksi vuotta, ja päästin irti siitä toiveesta, että Medium-kokoonpanolle olisi muodostunut enää luonnollista jatkumoa.

Taisto oli rauhallinen ratsu, ja “The Heir” karautti hänet vahingossa melkein jopa raviin.

Musiikkivideo oli ehdoton promootion kannalta vuosina 2012 ja 2013, Youtuben ollessa vielä selvästi ensisijainen Spotifyyn verrattuna. On todella yllättävää huomata, kuinka vajaassa kahdessa vuodessa videoiden merkitys on muuttunut, erityisesti isojen radio- tai spotifybiisien osalta olemattomaksi, mutta toisaalta uusien artistien lanseerauksen kannalta yhä tärkeämmäksi, Suomen musablogiverkoston ollessa yhä lasten kengissä. Itse video taideteoksena on kärsinyt jälleen kerran yhden inflaation, mutta varmasti taas pomppaa sieltä, kun sen jakeluun tai toteuttamiseen löydetään uusia kulmia. Näinä parina huippuvuonna videoita tuli niin paljon, että kaikki yrittivät keksiä niihin jotain, millä erottua muista. Videoita kuvattiin paljon ulkomailla, niissä oli musiikin ulkopuolisia cameoita ja kuten aiemmin mainittu, niissä haettiin yhä useammin erilaisia rooleja. Omissa kirjoissa tämän kultakauden aloitti Pablo, jolloin standardiksi tuli järjestelmäkamera, littanan syväterävyyden omaavan digivideokameran sijaan, ja se päättyi viimeistään keväällä 2014 kun helikopterikamera uutena innovaationa tuli hinnaltaan kaikille mahdolliseksi, ja sitä olikin sitten joka videossa.

Voisipa Senay istuttaa nämä hiukset joka aamu, niin ei kävisi niin kylmä viima kupolin laella.

Meillä ei niin hyviä sponsoreita ollut vielä Universalin allakaan, että oltaisiin ulkomaille päästy. Eikä siinä tuntunut olevan järkeäkään, kun esim. Mikael Gabriel kuvasi Mökille nimiseen kappaleeseenkin videon Madridissa, joka ei tukenut millään tavalla biisin maisemaa, niin ei sillä enää oikein päästy erottautumaan. Kaikkiin teknisiin trendeihin, kuten vaikkapa superhitaaseen phantom-kameraan ei ollut tietotaitoa, eikä tuttuja, jotka olisivat niistä olleet perillä. Kummallakaan erikohtiin autisminkirjoa sijoittuvalla bändillä ei ollut mitään kovia julkkiskontakteja, joten sekään ei voinut olla se vetonaula meille, vaikka Iso paha susi-videon ohjannut Sami Joensuu saikin palkattua siihen Tommi Korpelan sudeksi. Tästä syystä jatkoimme Tefloneiden kanssa roolileikkejä, vaikka Diktaattorimies Spekti olikin lähtenyt vähän samalle linjalle perustettuaan oman sotilasvaltionsa.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, ja jos omassa lajissaan kaikkien aikojen ylivoimaisin urheilija haluaa tehdä meidän kanssa piisin, niin pitäähän siihen tarttua.

Seksikkäimmän jäbän kyräilevät massipääliköt päivittyivät prätkäjengiläisiksi Joonas “Keppi” Kenttämiehen ohjaamassa videossa biisin remix-versiolle, jonka Samsung tilasi osaksi heidän X-cover-puhelimensa kampanjaa. Jee Jee-videolla näyteltiin herrasmies-action-elokuvan hahmoja, jotka edustavat Charlien enkeleihin nähden käänteisiä sukupuolirooleja Miran toimiessa pomona. Pidä itsesi miehenä sen sijaan mimikoi brittiläistä tv-sarjaa, joka tapahtuu alusta loppuun liikkuvassa autossa. Siinä normaalilta vaikuttava moottorisahamurhaaja poimii kyytiinsä klassisten elokuvamurhaajien näköisiä liftareita, jotka puolestaan ovat ulkomuodostaan huolimatta ystävällisiä ja avuliaita. Nämä videot, kuten myös Heikin ja Paprun Rataraadon toimitti Anatom Pictures. Heidän kanssaan toteutettiin myös Tuusula Mielessäin, jossa Matti Nykänen piiskaa meistä uusia mäkisankareita.

Kiskaa pitämässä itse Kati, sekä uusi tulokas Tuomas RInne.

Vuosi oli iso myös muun pöhinän osalta. Yleisö alkoi tunnistaa Katin Tavaran, ja pikkuhiljaa se alkaa vakiinnuttaa asemaa suomiräpin virallisena oheistuotejälleenmyyjänä. Monspin verkkokaupan ympärille laajennettu, Katille kehitetty puuha oli kasvanut brändiksi, ja Kati sen brändin kasvoiksi ja manageriksi. Vuoden alussa, kun Kati oli lähdössä lomalle, käveli ovesta sisään kuin kohtaloniskusta Tuomas Rinne, joka etsi harjoittelupaikkaa. Ensimmäinen homma oli tuo lomatuuraus, ja siitä on sitten homma edennyt siihen pisteeseen, että nuorimies on nykyisin koko organisaation operatiivinen johtaja, Överdog-levymerkin tuotantopäällikkö ja Kultabassokerhon kolmas, tasapainottava lenkki. Ramin Välityksestä vastaavan Jennyn kanssa tämä kolmikko on se ydin johon tämä meidän Kepen kanssa perustama firma nykyisellään nojaa.

Olin mukana myös kunnianhimoisessa työryhmässä, jonka tavoitteena oli perustaa Helsinkiin oma vuosittainen hiphop-festivaali. Yhteinen ponnistus, joka lopulta ei taloudellisesti kääntynyt kannattavaksi, oli laajan pohjansa takia kuitenkin todella positiivinen kokemus. Tavoitteet asetettiin pitkälle tulevaisuuteen, ja kaikki olivat valmiita tekemään alkuun duunia ilmaiseksi ja sijoittamaan rahaa tapahtumaan vain siinä toiveessa, että pääkaupungin näköinen tapahtuma tänne saataisiin juurtumaan. Mukana olivat niin Blockfestin, kuin Summer Upinkin omistajat, kuten myös Ylex:n nykyinen musiikkipäällikkö Peppi Lankinen (nyk. Puljujärvi). Matalista tavoitteista huolimatta, emme osanneet lopulta aloittaa ensimmäistä vuotta tarpeeksi pienestä. Kun Suomeen ei oikein ole taloudellisesti mahdollista tuoda kuin artisteja, jotka ovat jo huippunsa ohittaneet, tai sitten vasta sitä kohti menossa, niin päätimme uskoa jälkimmäiseen, eli tuoda Hustle HKI-nimen saaneeseen tapahtumaan artisteja, joita ei enää vuoden päästä Suomeen saataisi. Tämä ei kuitenkaan houkuttanut tarpeeksi lipun ostajia, ja tapahtuma siirrettiin vain viikkoa ennen h-hetkeä sisätiloihin, Suvilahdesta Circus klubille. Vaikka tapahtuma meni lopulta muuten, kuin taloudellisesti, olosuhteisiin nähden todella hyvin, niin vuonna 2014 Flow Festival laajensi niin voimakkaasti juuri tavoittelemamme nousevan urbaanin rytmimusiikin osuutta, ettei meille oikein jäänyt mielenkiintoisia artisteja, joiden ympärille tapahtumaa rakentaa. Näin ollen vuosittaisen perinteen muodostaminen Helsinkiin jäi jälleen kerran haaveeksi.

Elämä Lapselle – konsertin takahuoneesta löytyi vartioimatonta Hevisaurus rekvisiittaa. Avoimeksi jäi, olivatko nämä nyt idean kehittäneiden artistien, vai heidän kanssa riitautuneen levy-yhtiön omaisuutta.

Päätän tähän varsinaisen muistelusarjan, koska 2014 tuntuu vielä niin tuoreelta, ettei sitä ole aika kullannut tarpeeksi. Postaukset ovat myöskin pidentyneet (alle 1000 sanaa vuodesta 2003 vs. yli 2000 sanaa vuodesta 2011), kun tapahtumia on niin paljon enemmän per vuosi. Kuitenkin käsittelen viime vuoden tapahtumia kahdesta näkökulmasta tulevissa postauksissa Jossulla on loinen sekä Pettymys.

Julkaisut:

Teflon Brothers – Valkoisten dyynien ratsastajat
Steve iVander – Olen musta
Medium – Ukko ja Herneet
Ruger Hauer – Ukraina